71
KESKUSTELUA
Yli vuosikymmenen ajan Työväen historian
ja perinteen tutkimuksen seuran gradusemi-
naareissa istuneena olen nähnyt monenlaista
aihetta ja tekijää. Sen voi ainakin sanoa, että
puheet työväentutkimuksen elinvoimaisuuden
ehtymisestä ovat ehkä joidenkin harmiksi
ennenaikaisia. Aiheet sen kuin monipuolistu-
vat, ja taso kelpaa näihin kansallisiin karke
-
loihin.
Jonkinlaista vääristymää opiskelijoiden
aiheissa on kuitenkin havaittavissa. Kvantita-
tiivisia aineistoja käyttäviä opiskelijoita on
graduseminaarissa ollut vuosien mittaan huo-
mattavan vähän. Nekin tulevat yleensä Hel-
singin yliopiston talous- ja sosiaalihistorian
oppiaineesta tai joltain yhteiskuntatieteen,
yleisimmin kai sosiaalipolitiikan laitokselta.
Sama ilmiö koskee myös väitöskirjojen
aiheita. Professori Marjatta Hietalan mukaan
historian tutkijakouluun vuonna 2003 pyr-
kineistä "tutkimusaiheen määrittelyn perus-
teella 129 aiheen joukosta löytyi vain kaksi,
joiden voi olettaa askartelevan tilastollisen ai-
neiston parissa". Myös selvästi nähtävissä ole-
va historiantutkijoiden vieraantuneisuus or-
ganisaatioiden ja järjestelmien tutkimuksesta
liittyy menetelmien hallintaan. (Marjatta Hie-
tala, Minne menet historiantutkimus?, HAik
2003/1, 106108).
On vaikea uskoa, ettei kiinnostuneita opis-
kelijoita löytyisi. Katse suuntautuukin oh-
jaukseen. Tulee mieleen, ettei useimmilla lai-
toksilla juuri kannusteta esimerkiksi palkka-
ja elintasotutkimukseen, pidemmän aikavälin
sosiaalihistorialliseen rakennetutkimukseen ja
ylipäänsä kvantitatiiviseen historiantutkimuk-
seen.
Löytyykö kohta edes osaamista? Toivot-
tavasti olen väärässä väittäessäni, että histori-
antutkijoiden kiinnostus esimerkiksi kuvioi-
den ja taulukoiden työstämiseen ja prosentti-
laskuun on vähentynyt samaa tahtia tietotek-
niikan kehittymisen myötä. Työn ohjaaminen
on hankalaa, jos ei ole lainkaan omaa koke-
musta vaikkapa aikasarjojen tai laajojen hen
-
kilödatojen käytöstä.
Tilanteelle pitäisi pikaisesti tehdä jotain.
Jo yksinomaan siksi, että edellä kaipaamalla-
ni tutkimuksella on Suomessa hienoja perin-
teitä; mainittakoon vaikkapa Suomen Pankin
aikoinaan rahoittamat kasvututkimukset ja
monet sosiaalihistorialliset tutkimukset. Suo-
malainen tutkimus on myös saanut kansain-
välistä tunnustusta, josta yhtenä osoituksena
on Helsingissä vuonna 2006 järjestetty talo-
ushistorian maailmankongressi.
Miksi tässä esiin nostamani kvantitatiivi-
nen tutkimus on tärkeää työväenhistorian nä-
kökulmasta? Siksi, että se tuo eväitä arvioida,
mihin suuntaan työväestön elinolosuhteet ja
elintaso ovat kehittyneet. Numerot kuvaavat
pienempien tai suurempien joukkojen elämää
ja arkea, eroja ja muutoksia. Jos niiden tutki-
minen ei ole historiantutkimuksen keskeinen
tehtävä, niin mikä sitten?
Matti Hannikainen
valt. tri, Helsinki
KESKUSTELUA
Saisinko historiaa numeroina